tiistai 9. huhtikuuta 2019

Tervehdys pitkältä blogitauolta! 

Melkein kaksi vuotta ehti vierähtää edellisestä päivityksestä. Kakkuja ja muita leivonnaisia on kyllä tullut tehtyä tasaiseen tahtiin mm. syntymäpäiville, valmistujaisiin, päiväkotiin ja töihin, mutta blogiin asti ne eivät ole ehtineet muilta kiireiltä. Perheemmekin ehti tässä välissä kasvaa kaksosilla. <3 

Nyt kuitenkin muutamat kuvat ja ohjeet tekemistäni herkuista. :)


Murun 5-vuotiskakku. Pohjana mehevä suklaakakku (täältä) ja välissä suklaatäyte (täältä). 



Cookiepopsit


Kinkkumuffinssit 

2 kananmunaa
1 prk kermaviiliä
100 g voita sulatettuna
125 g kinkkusuikaleita
1/2-1 punainen paprika kuutioituna
100 g fetajuustoa
2½ dl vehnäjauhoja
1½ dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
50 g aurajuustomurua + pizzamaustetta

- Sekoita munat, kermaviili, sulatettu voi ja suola keskenään.
- Lisää kinkku, paprika ja feta.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää edellisiin.
- Jaa taikina 12 muffinssivuokaan ja ripottele pinnalle aurajuustomuru ja pizzamauste.
- Paista kiertoilmalla 200 asteessa 15-20 minuuttia.


Tomaatti-mozzarellapiirakka

200 g voita
3 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
4 rkl kylmää vettä

-Nypi ainekset yhteen, levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja esipaista 200 asteessa 10 minuuttia.

5-6 tomaattia
3 pkt mozzarellaa
1 dl tuoretta basilikaa
2 munaa
2 dl kuohukermaa
3-4 rkl pestoa
mustapippuria
kuivattua basilikaa

- Siivuta tomaatit ja mozzarellat. Hienonna tuore basilika.
- Sekoita munat, kerma, pesto, mustapippuri ja kuivattu basilika keskenään.
- Asettele tomaatti- ja mozzarellaviipaleet limittäin esipaistetun pohjan päälle.
- Ripottele päälle hienonnettu basilika.
- Kaada päälle muna-kerma-pestoseos.
- Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.



Joulukakku dagikseen (Ohje täällä)



Kaksosten puolivuotiskakku. Suklaakakkupohja, välissä suklaatäyte ja päällä suklaakreemi sekä suklaaganache.



Kaksosten ristiäiskakku. Vaniljakakkupohja, välissä vadelmakreemi, reunoilla marenkivoikreemi ja päällä vaahtokarkkivaluma.






Läksiäiskakku töihin. (En yhtään muista mitä tämä piti sisällään...)



Murun 4-vuotiskakku. Pohjana vaalea sokerikakku, välissä mansikkatäyte, kuorrutus sokerikreemiä ja päällä valkosuklaavaluma.


Mokkapalat


Tortillarullat. Vaaleammissa täytteenä pestoa, mozzarellaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja, tummemmissa ruohosipulituorejuustoa, savulohta ja salaattia.



Kummitytön ylioppilaskakut. Pohjina vaaleat sokerikakut ja välissä lime-valkosuklaatäyte (muistaakseni...).


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Vappukakku

Vappuna meidän kahvipöytää koristi mansikkakakku mirror glaze -kuorrutteella ja pallokoristeilla. En ollut vielä päässyt testaamaan tätä viime vuoden hittikuorrutusta, joten oli jo korkea aikakin. Ohjeita on netti pullollaan, mutta päädyin lopulta tähän.





Pohja:

50 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1 muna

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sulata voi.
- Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Lisää muna, maito ja sulatettu voi.
- Kaada taikina voideltuun 18 cm:n vuokaan ja paista n. 15-20 minuuttia.


Täyte:

mansikkahilloa
tuoreita mansikoita

- Leikkaa jäähtyneestä pohjasta reunoilta sentti pari pois. Leikkaa kakkupahvista edelleen kakkupohjaa hieman pienempi ympyrä. Aseta kakkupahvi reunakalvolla vuoratun irtoreunavuoan pohjalle ja kakkupohja sen päälle.
- Levitä pohjan päälle ohut kerros mansikkahilloa ja mansikkaviipaleita.

4 liivatelehteä
100 g tuorejuustoa
200 g crème fraichea
400-500 g (pakaste)mansikoita soseutettuna
1 dl tomusokeria
4 dl vispikermaa

- Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
- Notkista tuorejuusto ja crème fraiche keskenään.
- Lisää mansikkasose ja tomusokeri.
- Vatkaa kerma vaahdoksi.
- Purista liivatelehdistä vesi ja sulata ne tilkkaan kuumaa vettä. Lisää mansikkaseokseen.
- Lisää lopuksi kermavaahto varovasti käännellen.
- Kaada täyte kakkupohjan päälle.
- Laita kakku jääkaappiin jähmettymään.

Ennen kuorrutteen levittämistä on kakku hyvä laittaa pakastimeen vähintään tunniksi, jotta se on riittävän kylmä. Irrota kakku vuoasta ja aseta se esim. pienen kulhon päälle, jonka alla on piirakkavuoka. Näin saat kaadettua kuorrutteen siististi kakun päälle ja ylimääräinen kuorrute valuu vuokaan.


Mirror Glaze:

5 liivatelehteä
63 g vettä
113 g sokeria
113 g glukoosia
125 g valkosuklaata pieneksi pilkottuna
90 g kondensoitua maitoa
elintarvikeväriä

- Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan 5 minuutiksi. Purista ylimääräinen vesi pois ja laita kulhoon odottamaan.
- Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja glukoosi. Lisää joukkoon liivatteet ja kaada seos pilkotun valkosuklaan päälle. Sekoita varovasti, kunnes suklaa on sulanut.
- Lisää kondensoitu maito ja sekoita sauvasekoittimella seos tasaiseksi.
- Lisää elintarvikeväri.
- Jäähdytä seos n. 35 asteiseksi ja kaada kakun päälle.


Pallot (3-4 kpl):

2 tl liivatejauhetta
4 tl kylmää vettä
elintarvikeväriä
vesi-ilmapalloja
pillejä, teippiä
vuokasprayta

- Puhalla vesi-ilmapallot n. 5 cm kokoisiksi, sulje solmulla ja teippaa ne pillin päähän.
- Suihkuta talouspaperiin vuokrasprayta ja taputtele paperilla palloja.
- Sekoita liivatejauhe, vesi ja elintarvikeväri keskenään.
- Kuumenna seosta hetki mikrossa, jotta se muuttuu nestemäiseksi.
- Pyöräytä palloa seoksessa, valuta ylimääräinen pois ja aseta se pillin varassa kuivumaan esim. sokerilla täytettyyn lasiin. Kuivuminen kestää muutamia tunteja.
- Kun pallo on kuivunut, leikkaa ilmapallon solmu auki ja vedä ilmapallo varovasti liivatepallon sisältä pois.


maanantai 19. joulukuuta 2016

Supersuklaakakku

Kiitoksena kuluneesta syksystä veimme tänään Murun päiväkodin aikuisille tämän supersuklaisen kakun. Suklaata löytyy niin kakkupohjasta, täytteestä kuin päällisestä.


Pohja:

185 g voita
75 g tummaa suklaata
1,5 dl rypsiöljyä
3 dl vettä
2,25 dl ranskankermaa (tai piimää)
4 munaa
2,25 dl sokeria
2,25 dl fariinisokeria
7 dl vehnäjauhoja
1,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2,25 tl leivinjauhetta
1,5 tl soodaa
0,75 tl suolaa
1,5 rkl vaniljasokeria

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen. Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 24 cm irtopohjavuokaan ja paista noin 1-1½ tuntia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Laita vuoan päälle folio paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Anna jäähtyä.

Täyte:

300 g Viola appelsiinituorejuustoa
200 g Pandan tummaa suklaata
0,75 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 dl vispikermaa

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Sulata suklaa. Sekoita tuorejuusto, suklaa ja sokerit keskenään. Kääntele kermavaahto varovasti seoksen joukkoon.

Päällinen:

150 g suolatonta voita
3 dl tomusokeria
1 dl kaakaojauhetta
2 rkl maitoa

Vatkaa voita muutama minuutti. Lisää tomusokeri ja kaakaojauhe siivilöitynä voin joukkoon, muutamassa erässä. Lisää lopuksi maito.

Suklaaganache:

1,5 dl kuohukermaa
150 g Pandan tummaa suklaata

Rouhi suklaa pieneksi. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen ja lisää suklaa joukkoon. Sekoittele hiljalleen lastalla/lusikalla, kunnes seos on tasaista. Älä käytä vispilää välttääksesi ilmakuplat.




tiistai 18. lokakuuta 2016

Anni Emilia

Viime sunnuntaina vietimme rakkaan serkkuni tyttären kastejuhlaa ja sain kunnian tehdä juhliin kakun. Toiveena oli vaaleanpunaista, pitsiä, vauvakoriste ja nimi. Hillittyä, herkkää ja kaunista.


Kakkupohjana on 8 munan vaalea sokerikakku ja välissä vadelma- ja valkosuklaatäytteet. Päällinen, vauva, kukat ja kirjaimet ovat sokerimassaa.



Reunaa koristi sokeripitsi.


Paljon onnea prinsessalle hurmaavasta nimestä ja kiitos kun saimme olla mukana juhlapäivässäsi! <3

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Poké-pallo

Ystäväni tilasi poikiensa yhteissynttäreille suklaisen Poké-pallokakun. Pallon päälle toivottiin loikoilemaan poikien lempihahmo, Snorlax.




Kakkupohja on lainattu täältä. Väliin laitoin tummasuklaatäytteen. Päällinen ja hahmo on sokerimassaa.

Pohja:

125 g voita
50 g tummaa suklaata
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1,5 dl ranskankermaa (tai piimää)
3 munaa
1,5 dl sokeria
1.5 dl fariinisokeria
4,75 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria



Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen. Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 20-22 cm irtopohjavuokaan ja paista noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Laita vuoan päälle folio paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Anna jäähtyä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Muru 3 v.

Pikku Murunen täytti jo 3 vuotta ja sitä juhlimme tänään sukulaisten kanssa. Kakun lisäksi kahvipöydässä oli tarjolla pientä suolaista ja makeaa.


Karusellikakku kätki sisälleen punaherukka-vadelmatäytteen sekä vadelmahilloa ja vaniljatäytettä. Itse kakku oli perinteinen vaalea sokerikakku. Päällinen ja koristeet on sokerimassaa.






Cookie popsit (Marianne-täytekeksejä, vaniljatuorejuustoa, kuorrutus valkosuklaalla)


Broileririeskarullat (täytteenä Crème Bonjour aurinkokuivattu tomaatti, lime-korianteribroileria, salaattia, paprikaa)


Mustikka-valkosuklaamuffinssit (muokattu tästä ohjeesta)


Patonkia feta-mantelilevitteellä


Onnea ihana rakas Muru!! <3


Lomaltapaluukakku dagikseen

Tänä vuonna kesälomakausi alkoi jotenkin huomaamatta, joten emme ehtineet viedä kiitoslahjaa kuluneesta keväästä Murun dagikseen ennen lomia. Sen sijaan muistimme hoitajia elokuun lopussa lomaltapaluukakulla. :)


Punaherukka-vadelmakakku

250 g Domino tuplasuklaa -keksejä
75 g voita

5 dl vispikermaa
3,5 dl jogurttia
5 dl punaherukka-vadelmapyrettä
n. 0,75 dl tomusokeria
25 g liivatelehtiä

- Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita ne keskenään.
- Aseta 24 cm voideltu ja tomusokeroitu rengasvuoka kakkualustalle ja painele keksiseos pohjalle.
- Laita jääkaappiin kovettumaan.

- Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
- Vatkaa vispikerma vaahdoksi.
- Kuumenna 0,5 dl punaherukka-vadelmapyrettä ja sulata liivatelehdet siihen.
- Kaada seos lopun pyreen joukkoon.
- Sekoita marjapyre, jogurtti ja tomusokeri keskenään.
- Lisää lopuksi kermavaahto.
- Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta.
- Laita kakku jääkaappiin hyytymään.
- Koristele haluamallasi tavalla.


Kiitos Nappulametsän aikuiset!