sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Lomaltapaluukakku dagikseen

Tänä vuonna kesälomakausi alkoi jotenkin huomaamatta, joten emme ehtineet viedä kiitoslahjaa kuluneesta keväästä Murun dagikseen ennen lomia. Sen sijaan muistimme hoitajia elokuun lopussa lomaltapaluukakulla. :)


Punaherukka-vadelmakakku

250 g Domino tuplasuklaa -keksejä
75 g voita

5 dl vispikermaa
3,5 dl jogurttia
5 dl punaherukka-vadelmapyrettä
n. 0,75 dl tomusokeria
25 g liivatelehtiä

- Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita ne keskenään.
- Aseta 24 cm voideltu ja tomusokeroitu rengasvuoka kakkualustalle ja painele keksiseos pohjalle.
- Laita jääkaappiin kovettumaan.

- Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
- Vatkaa vispikerma vaahdoksi.
- Kuumenna 0,5 dl punaherukka-vadelmapyrettä ja sulata liivatelehdet siihen.
- Kaada seos lopun pyreen joukkoon.
- Sekoita marjapyre, jogurtti ja tomusokeri keskenään.
- Lisää lopuksi kermavaahto.
- Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta.
- Laita kakku jääkaappiin hyytymään.
- Koristele haluamallasi tavalla.


Kiitos Nappulametsän aikuiset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti