keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Suklaakakku

Sisko palasi parin kuukauden Amerikan matkalta kotiin ja sen kunniaksi tein hänelle suklaakakun. Ohjeen löysin Pullahiireltä täältä.

Alkuperäisessä ohjeessa paistetaan kaksi 20 cm:n kakkupohjaa, mutta siskon keittiöstä ei löytynyt sen kokoista vuokaa, joten paistoin yhden 24 cm:n pohjan ja jäähdyttyään leikkasin sen kahteen osaan. Paistoaika oli tosin pidempi, muistaakseni 1 h 5 min. Sekosin jo laskuissa, kun kellotin puolen tunnin jälkeen aina 5-10 minuuttia lisää aikaa. :)

Kakkupohja on todella mehevä ja sitä tulen varmasti tekemään toistekin. Täyte/kuorrutus ei sen sijaan yltänyt omien suosikkieni kärkilistalle johtuen suuresta voin määrästä. Jatkossa voisi kokeilla korvata osan tai kaiken voista esim. tuorejuustolla.

Kameraa ei ollut nyt matkassa mukana, joten kuvat on tällä kertaa napattu kännykällä.


Tässä ohje alkuperäisenä.

Pohja
4 1/2 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 dl kaakaojauhetta
1½ tl ruokasoodaa
2 kananmunaa
400 g kermaviiliä
150 g voita
1½ dl kahvia

Kuorrute
250 g maitosuklaata
400 g voita
1-1½ dl tomusokeria
1 dl kaakaojauhetta
2 dl vispikermaa
(mansikoita)

- Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään. 
- Sulata voi. 
- Sekoita kananmunat ja kermaviili keskenään. 
- Lisää joukkoon hieman jäähtynyt voi. 
- Lisää seos kuivien aineiden joukkoon. 
- Sekoita massa ja lisää joukkoon kuuma kahvi ja sekoita vielä hyvin sekaisin.
- Öljyä kahden noin 20 cm irtopohjavuoan reunat ja pingota pohjalle leivinpaperit. 
- Jaa taikina saman kokoisiin vuokiin. Paista 175 asteessa noin 30-40 minuuttia, kunnes kakkupohjat ovat kypsiä. Ne saavat kuitenkin jäädä meheviksi, joten älä ylipaista pohjia. 
- Nosta kakkupohjat jäähtymään huoneenlämpöisiksi.

- Sulata kuorrutetta ja täytettä varten suklaa. 
- Notkista huoneenlämpöinen voi ja lisää joukoon kaakaojauhe sekä tomusokeri. Sekoita massa sekaisin. 
- Lisää samalla joukkoon sulatettu ja hieman jäähtynyt suklaa. 
- Lisää lopuksi kerma ja vatkaa massa hyvin sekaisin.

- Kasaa kakku tarjoiluastialle: Nosta toinen jäähtyneistä pohjista tarjoiluastialle ja levitä noin 1/3 kuorrutteesta kakkupohjan päälle. Nosta toinen kakkupohja täytteen päälle ja levitä loput täytteestä kuorrutteeksi kakun päälle ja reunoille. Koristele esimerkiksi tuoreilla mansikoilla.




Tervetuloa kotiin sisko! <3

2 kommenttia:

  1. Oii näyttää herkulliselta! http://arjenmiljonaari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Sitä se kyllä oli, vaikka päällinen ei sitä ihan kaikkein parasta mielestäni ollut. :)

    VastaaPoista