keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Vappukakku

Vappuna meidän kahvipöytää koristi mansikkakakku mirror glaze -kuorrutteella ja pallokoristeilla. En ollut vielä päässyt testaamaan tätä viime vuoden hittikuorrutusta, joten oli jo korkea aikakin. Ohjeita on netti pullollaan, mutta päädyin lopulta tähän.





Pohja:

50 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1 muna

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sulata voi.
- Sekoita kuivat aineet keskenään.
- Lisää muna, maito ja sulatettu voi.
- Kaada taikina voideltuun 18 cm:n vuokaan ja paista n. 15-20 minuuttia.


Täyte:

mansikkahilloa
tuoreita mansikoita

- Leikkaa jäähtyneestä pohjasta reunoilta sentti pari pois. Leikkaa kakkupahvista edelleen kakkupohjaa hieman pienempi ympyrä. Aseta kakkupahvi reunakalvolla vuoratun irtoreunavuoan pohjalle ja kakkupohja sen päälle.
- Levitä pohjan päälle ohut kerros mansikkahilloa ja mansikkaviipaleita.

4 liivatelehteä
100 g tuorejuustoa
200 g crème fraichea
400-500 g (pakaste)mansikoita soseutettuna
1 dl tomusokeria
4 dl vispikermaa

- Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
- Notkista tuorejuusto ja crème fraiche keskenään.
- Lisää mansikkasose ja tomusokeri.
- Vatkaa kerma vaahdoksi.
- Purista liivatelehdistä vesi ja sulata ne tilkkaan kuumaa vettä. Lisää mansikkaseokseen.
- Lisää lopuksi kermavaahto varovasti käännellen.
- Kaada täyte kakkupohjan päälle.
- Laita kakku jääkaappiin jähmettymään.

Ennen kuorrutteen levittämistä on kakku hyvä laittaa pakastimeen vähintään tunniksi, jotta se on riittävän kylmä. Irrota kakku vuoasta ja aseta se esim. pienen kulhon päälle, jonka alla on piirakkavuoka. Näin saat kaadettua kuorrutteen siististi kakun päälle ja ylimääräinen kuorrute valuu vuokaan.


Mirror Glaze:

5 liivatelehteä
63 g vettä
113 g sokeria
113 g glukoosia
125 g valkosuklaata pieneksi pilkottuna
90 g kondensoitua maitoa
elintarvikeväriä

- Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan 5 minuutiksi. Purista ylimääräinen vesi pois ja laita kulhoon odottamaan.
- Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja glukoosi. Lisää joukkoon liivatteet ja kaada seos pilkotun valkosuklaan päälle. Sekoita varovasti, kunnes suklaa on sulanut.
- Lisää kondensoitu maito ja sekoita sauvasekoittimella seos tasaiseksi.
- Lisää elintarvikeväri.
- Jäähdytä seos n. 35 asteiseksi ja kaada kakun päälle.


Pallot (3-4 kpl):

2 tl liivatejauhetta
4 tl kylmää vettä
elintarvikeväriä
vesi-ilmapalloja
pillejä, teippiä
vuokasprayta

- Puhalla vesi-ilmapallot n. 5 cm kokoisiksi, sulje solmulla ja teippaa ne pillin päähän.
- Suihkuta talouspaperiin vuokrasprayta ja taputtele paperilla palloja.
- Sekoita liivatejauhe, vesi ja elintarvikeväri keskenään.
- Kuumenna seosta hetki mikrossa, jotta se muuttuu nestemäiseksi.
- Pyöräytä palloa seoksessa, valuta ylimääräinen pois ja aseta se pillin varassa kuivumaan esim. sokerilla täytettyyn lasiin. Kuivuminen kestää muutamia tunteja.
- Kun pallo on kuivunut, leikkaa ilmapallon solmu auki ja vedä ilmapallo varovasti liivatepallon sisältä pois.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti