sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Ellan rippikakku

Työkaverin tytär pääsi ripiltä ja hänelle toivottiin aiheeseen sopivaa kakkua, kuten tein päivänsankarin siskollekin viime vuonna, täällä. Väriksi valikoitiin tällä kertaa mintun vihreä ja koristeiksi toivottiin rippiaiheen lisäksi omenapuun kukkia.


Pohjana kakussa on 6 munan vaalea sokerikakku ja välissä mustikka- ja valkosuklaatäytteet. Päällinen on kaulintamassaa, jonka alla voikreemi eristeenä.


 Koristeet on sokeri- ja kaulintamassan sekoitusta.



 Nimi ja päivämäärä on spritsattu Pandan tummalla suklaalla.




Onnea Ellalle ripiltä pääsyn johdosta!
 

torstai 30. toukokuuta 2013

Olivian Ariel-kakku

Olivia-neiti juhli 4-vuotis syntymäpäiviään ja hänen suurin toiveensa oli saada juhliin Pieni merenneito Ariel- kakku. 


Pohjana kakussa on 6 munan vaalea sokerikakku ja välissä mansikkahilloa ja vadelmatäyte. Päällinen on kaulintamassaa, jonka alla voikreemi eristeenä. Koristeet on sokeri- ja kaulintamassaa.





Olivian nimen spritsasin keltaiseksi värjätyllä valkosuklaalla. 


Meritähti, merihevonen ja simpukat valmistui kätevästi silikonisella muotilla.



Paljon onnea Olivia! 
 

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Paprika-vuohenjuustopitko

Myös tätä herkkua tarjoiltiin ystäväni 30-vuotisjuhlissa. Ohjeen nappasin Pirkasta. 




 
3 dl maitoa
1 ps (11 g) kuivahiivaa
2 rkl siirappia
3/4 tl suolaa
1 tl timjamia
1/2 dl öljyä
4 dl sämpyläjauhoja
n. 3 dl vehnäjauhoja
 

Täyte 
3-4 (n. 600 g) paprikaa (itse laitoin vain 2 isoa, n. 500 g)
2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa

mustapippurirouhetta
1 pkt (200 g) vuohenjuustoa
1/2 dl pestoa

Voiteluun öljyä
Koristeluun 1/2 dl mantelirouhetta


Lämmitä maito 42-asteiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita maitoon. Lisää siirappi, suola, timjami ja osa jauhoista hyvin sekoittaen. Lisää öljy ja alusta taikinaan loput jauhot. Kohota taikina liinan alla lämpimässä paikassa noin 20 minuuttia.
Valmistele kohoamisen aikana täytteet. Halkaise paprikat ja poista siemenet. Viipaloi paprikat sentin levyisiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy paistokasarissa ja kuullota paprikoita muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Jäähdytä paprikat. Puolita vuohenjuustotanko pituussuunnassa. Viipaloi puolikkaat ohuiksi viipaleiksi.  

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Kostuta hieman leivinpaperia ja kauli leivinpaperilla taikinasta 30 x 40 cm kokoinen levy. Siirrä levy leivinpaperin kanssa pellille.  

Levitä pesto taikinan keskelle 10 cm:n leveydelle. Peitä paprikoilla ja vuohenjuustolla. 

Viipaloi taikina taikinapyörällä täytteen molemmilta puolilta 15 viipaleeseen hieman vinottain. Nostele viipaleet vuorotellen täytteen päälle. Peitä pitko ja kohota noin puoli tuntia. 

Voitele pitko öljyllä ja ripottele pinnalle mantelirouhetta. 

Paista 200-asteessa toiseksi alimmalla tasolla noin 15 minuuttia. Viipaloi ja tarjoa jäähtyneenä. 

torstai 23. toukokuuta 2013

Kinkku-aurajuustomuffinssit

Ystävän 30-vuotis yllätysjuhliin leivoin näitä kerrassaan herkullisia minimuffinsseja. Etsin netistä reseptiä ja huomasin, että perustaikina oli monessa samanlainen. Tällä kertaa mauksi valikoitui kinkku-aurajuusto, mutta täytteitä vaihtamalla voisi reseptiä varioida niin paljon kuin mielikuvitus antaa periksi. 

32 minimuffinssia

2 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

2 dl maitoa
2 munaa
75 g sulatettua voita
  
n. 100 g palvikinkkua
reilu ½ pkt Aurajuustoa
1 sipuli 



- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen (kiertoilmalla 175).
- Sekoita kuivat aineet keskenään yhdessä kulhossa.
- Sekoita maito, munat ja voi keskenään toisessa kulhossa.
- Pilko kinkku ja sipuli pieneksi.
- Yhdistä kuivat aineet ja maitoseos.
- Lisää kinkku, sipuli ja murustettu Aurajuusto taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
- Voitele 24 minimuffinssin pelti kevyesti öljyllä (tai käytä muffinssivuokia) ja jaa taikina koloihin.
- Paista uunissa n. 15-20 minuuttia.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Angry Birds

Työkaverin pojan syntymäpäiville askartelin kolme Angry Birdsiä kakun koristeiksi.


Ryhmäkuva :)


Keltainen


Punainen


Musta

Paljon onnea päivänsankarille! :)



torstai 16. toukokuuta 2013

Sweet sixteen

Pieni kummityttöni täytti jo 16-vuotta ja häntä juhlistimme viime lauantaina perheen kesken. Tarjolla oli mm. suolaista parmesaanikakkua ja suklaa-raparperikakkua. 



Suklaa-raparperikakku on tehty Sacher-kakun ohjeella, mutta väliin laitoin kerma-mascarpone-raparperihilloke-täytteen. Suklaakuorrutteen alla on niin ikään itse tehtyä raparperihilloa.


Mansikat oli espanjalaisia, kotimaisia kun saa vielä hetken odottaa. :)

 


Parmesaanikakku (Ohje lainattu Kinuskikissalta.)  
Taikina
200 g parmesaanijuustoa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
¾ dl timjamisilppua
2 munaa
200 g turkkilaista jogurttia (käytin Bulgarian jogurttia)
1 dl oliiviöljyä


Pinnalle
timjaminoksia


- Raasta parmesaani karkeaksi raasteeksi. Sekoita parmesaaniraaste, vehnäjauhot, leivinjauhe, suola, mustapippuri ja silputtu timjami keskenään. Lisää munat, jogurtti ja oliiviöljy. Vaivaa kädellä tasaiseksi.


- Voitele ja jauhota vehnäjauhoilla kakkuvuoka (tilavuus n. 1 ½ litraa). Kaavi taikina vuokaan.

- Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Kumoa pian paiston jälkeen. Koristele ennen tarjoilua timjaminoksilla. 

Paljon paljon onnea murulleni! <3
 

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hyvää äitienpäivää!

Aurinkoista ja lämmintä äitienpäivää juhlittiin tänä vuonna mansikkakakun kera.

Kakku on 4 munan vaalea sokerikakku, jonka kerrosten väliin laitoin vadelmahilloa ja mansikkatäytteen (Flora Vispiä, vaniljarahkaa, tomusokeria, mansikoita).


Pursotukset on tällä kertaa Flora Vispin, vispikerman ja kuohukerman sekoitusta syystä, että Flora Vispi näytti taas parhaat puolensa jäämällä aivan liian löysäksi vaahdoksi. Onneksi jääkaapista löytyi yksi vispikermapurkki ja kuohukerman jämät, jotka sain vatkattua kunnon vaahdoksi ja sain pursotukset siten edes jotenkin onnistumaan. Tästä lähtien jää taas Florat suosiolla kaupan hyllylle, kun ne ei vaan tunnu toimivan. :(


Mansikoiden päälle spritsasin Pandan valkosuklaata.


Kotimaisia mansikoita nämä espanjalaiset eivät tietysti voita, mutta näillä oli nyt pärjättävä. :)

Paljon onnea kaikille äideille!